Rahalla pelaaminen on aina jännittävää, jokaisella meistä on samanlainen voiton halu.

Posts Tagged "potti"

Pelit kehittyvät ja voitot kasvavat

Pelit kehittyvät ja voitot kasvavat

Tavallisen Loton lisäksi Suomeen rantautui peli, nimeltään Viking Lotto, vuonna 1993. Peli eroaa tavallisesta Lotosta siten, että sitä pelataan kaikkien Pohjoismaiden lisäksi myös Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Latvia ja Liettua tulivat mukaan vuonna 2011.

Voitot jaetaan kaikkien maiden pelaajien kesken. Viking Lotossa arvotaan kuusi numeroa sekä kaksi lisänumeroa 1-48 väliltä, sekä myös onnennumero. Jos riville osuu myös onnennumero, on päävoitto huomattavasti suurempi. Viking Lottoa pelataan Loton tapaan kerran viikossa, mutta arvontapäivä on keskiviikko. Suurin Suomessa voitettu Vikin Lotto voitto on 7,8 miljoonaa euroa.

 

Pelit kehittyvät vuosi vuodelta, mutta silti tuo perinteinen kuponkiin raapustaminen on säilynyt. Tässä on ehkä ajateltu vanhempia ihmisiä, koska heillä ei välttämättä ole tietokonetta. Suomalaiset eläkeläiset ovat kovia pelaamaan. Sen huomaa suurien markettien yhteydessä olevien peliautomaattien ruuhkasta, jossa mummot ja vaarit ovat purkkeineen kolikkoautomaateilla. Monelle siitä on tullut harrastus kaupassa käynnin yhteydessä. Mikäs siinä, jos oikein lykästää, saattaa voittaa ruokaan menneet rahat takaisin. Joskus kuulee kovaa kolinaa, kun joku onnekas voittaa satojen eurojen edestä pelkkiä kolikoita.

 

Nälkä kasvaa syödessä, kuten sanonta kuuluu, niin myös pelien päävoittojen summat. Mitä suurempi päävoiton summa on, sitä pidemmät jonot ovat myyntipisteissä. Joskus saattaa Online sivutkin kaatua, tai ainakin hidastella ruuhkan takia. Tavallisen Loton ja Viking Loton lisäksi Suomessa pelataan Eurojackpot lottoa. Peliä pelataan kuudessatoista eri Euroopan maassa, joten pienin mahdollinen päävoitto on todella suuri, ja kasvaa joka viikko, mikäli sitä ei kukaan voita. Päävoiton summa on aina vähintään kymmenen miljoonaa euroa. Ensimmäinen arvonta suoritettiin 23 maaliskuuta 2012 eli noin kolme vuotta sitten. Arvonta suoritetaan perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pelikupongissa on numerot 1-50 sekä tähtinumerot 1-10. Voittaakseen päävoiton on siis viisi numeroa sekä molemmat tähtinumerot oltava oikein. Suomi on Eurojackpotin päävoittojen suhteen ollut todella onnekas maa. Suomeen on saatu monta Eurojackpot miljonääriä. Historian suurin voitto 61,1 miljoonaa euroa meni Veikkauksen Onlinella pelanneelle eläkeläismiehelle Espooseen syyskuussa 2014. Sitä ennen voitti kymmenen hengen työporukka Toijalasta 57,3 miljoonaa euroa huhtikuussa 2014. Saa nähdä, saadaanko vielä uusia miljonäärejä koti Suomeen.

 

Read More